Hei Mummo歌词

Me lomalla taas tullaan pohjoiseen.
On pohjoisessa päivä yksinäinen
autioitui aikaa karu maa.
Vie mökkiin polku iljakas ja jäinen
jossa mummo yksin asustaa.
Mies kuoli lapset lähti aikanaan
maailmalle kukin vuorollaan.
Kun joulun aikaan hanki peittää maan
lapsenlapset muistaa mummoaan.
Hei mummo mitä kuuluu sinne teille?
Me lomalla taas tullaan pohjoiseen.
Ja mummo kohta pukki saapuu meille.
Se tulee sieltä tänne poroineen.
Nyt yksinäisen mökin kaamos saartaa
päivisin on pelkkää hämärää
vain kesäaikaan auto pihaan kaartaa.
Viikko vierii mummo yksin jää.
Hei mummo mitä kuuluu sinne teille?
Me lomalla taas tullaan pohjoiseen.
Ja mummo kohta pukki saapuu meille.
Lasten soitto mummon mieltä piristää.
Muistot tulvii mieleen aika häviää.
Kuusi tuoksuu tuikkii monta kynttilää.
On pirtti täynnä hälinää.
Me lomalla taas tullaan pohjoiseen.
Ja mummo kohta pukki saapuu meille.
Se tulee sieltä tänne poroineen.
Hei mummo mitä kuuluu sinne teille?
Me lomalla taas tullaan pohjoiseen.

Hei MummoLRC歌词

[00:00.0]Hei mummo mitä kuuluu sinne teille?
[00:06.53]Me lomalla taas tullaan pohjoiseen.
[00:12.23]On pohjoisessa päivä yksinäinen
[00:18.28]autioitui aikaa karu maa.
[00:23.68]Vie mökkiin polku iljakas ja jäinen
[00:29.56]jossa mummo yksin asustaa.
[00:35.04]Mies kuoli lapset lähti aikanaan
[00:40.88]maailmalle kukin vuorollaan.
[00:46.41]Kun joulun aikaan hanki peittää maan
[00:52.20]lapsenlapset muistaa mummoaan.
[01:00.05]Hei mummo mitä kuuluu sinne teille?
[01:06.15]Me lomalla taas tullaan pohjoiseen.
[01:11.79]Ja mummo kohta pukki saapuu meille.
[01:17.47]Se tulee sieltä tänne poroineen.
[01:26.04]Nyt yksinäisen mökin kaamos saartaa
[01:31.68]päivisin on pelkkää hämärää
[01:37.10]vain kesäaikaan auto pihaan kaartaa.
[01:42.99]Viikko vierii mummo yksin jää.
[01:50.73]Hei mummo mitä kuuluu sinne teille?
[01:56.96]Me lomalla taas tullaan pohjoiseen.
[02:02.53]Ja mummo kohta pukki saapuu meille.
[02:08.8]Se tulee sieltä tänne poroineen.
[02:13.04]Lasten soitto mummon mieltä piristää.
[02:19.21]Muistot tulvii mieleen aika häviää.
[02:24.72]Kuusi tuoksuu tuikkii monta kynttilää.
[02:30.64]On pirtti täynnä hälinää.
[02:36.9]Hei mummo mitä kuuluu sinne teille?
[02:42.27]Me lomalla taas tullaan pohjoiseen.
[02:47.94]Ja mummo kohta pukki saapuu meille.
[02:53.62]Se tulee sieltä tänne poroineen.
[02:59.35]Hei mummo mitä kuuluu sinne teille?
[03:05.65]Me lomalla taas tullaan pohjoiseen.

Hei Mummo歌词,Hei MummoLRC歌词

歌曲名:Hei Mummo  歌手:Suvi Teräsniska  所属专辑:《Tulkoon joulu》

作词:  作曲:  发行公司:未知  发行时间:2023-12-20

歌曲ID:3138456  分类:歌曲  语言:  大小:3.03 MB  时长:03:19秒  比特率:129K  评分:0.0分

介绍:《Hei Mummo》 是 Suvi Teräsniska 演唱的歌曲,时长03分19秒,由作词,作曲,该歌曲收录在Suvi Teräsniska2023年的专辑《Tulkoon joulu》之中,如果您觉得好听的话,就把这首歌分享给您的朋友共同聆听,一起支持歌手Suvi Teräsniska吧!

◆ 本页是歌曲Hei Mummo歌曲LRC歌词下载页面,如果您想下载Hei Mummomp3,那么就点击  Hei MummoMp3免费下载

◆ 如果你想在线试听这首歌曲就点击  Hei Mummo在线试听

◆ 如果你想了解更多歌手Suvi Teräsniska的信息就点击  Suvi Teräsniska的所有歌曲  Suvi Teräsniska的专辑  Suvi Teräsniska的详细资料  Suvi Teräsniska的图片大全

◆ Hei Mummo的永久试听地址是//www.9ku.com/play/3138456.htm,请将九酷音乐网(www.9ku.com)告诉您的3个朋友,感谢您对九酷音乐网支持!

Copyright @2023 - 2024 www.9ku.com.All Rights Reserved.九酷音乐网 版权所有  备案号:黑ICP备2023008593号-1